10.7.2016

Siilin kärsäntuikkaaja kolmoset 20.-23.6.2016

//Alku karkasi hieman postauksen aiheesta kuulumisiin, mutta itse leiristäin on tekstiä hieman alempana//
Kesäkuun postaussaldo näyttää... yhtä postausta, mutta kukapa sitä sisällä haluaisi olla kun vihdoin Suomessa on edes kesän kaltainen ilma.
      Lisäksi en nyt hirveästi ole ollut kotonakaan, käytiin siis powercupin aluekarsinnoissa ja finaalipaikka jäi tältä vuodelta saamatta, harmittavan pienen kolautuksen takia, joka hullun tuurilla olisi puomi myös pysynyt ylhäällä. Ilman puomivirhettä sijoitus esteillä olisi ollut 4. jolloin luokan neljä ensimmäistä olisi ollut saman sekunnin sisällä, mutta puomille ei nyt jälkikäteen voi mitään ja nyt oltiin 13. Neljäs sijoitus esteillä ja maailman huonoin koulurata olisi oikeuttanut finaalipaikkaan. Harmittaa tuo puomi kyllä ihan älyttömästi, kun olisin vain pyytänyt hieman isompaan hyppyyn ja suoristanut paremmin ennen estettä, sitä tuskin olisi tullut. Pienestä se oli kiinni mutta ei voi mitään, muuten olen rataan kyllä supertyytyväinen!
    Powercupin karsinnoista  jatkettiin matka kohti siilinjärveä ja neljäpäiväistä tehovalmennusleiriä. Paikkoineen ja ihmisineen talli on minulle ennestään tuttu, sillä aloitin siellä ratsastuksen 4-vuotiaana ja ratsastin aina siihen asti, kun mutettiin Kajaaniin. Viimevuonna sinne kuitenkin valmistui uusi, erittäin hieno talli, jonka takia paikat olivat alussa vähän hukassa.
 
   Leirillä menin Inkulla suurimman osan ajasta ja kaksi tuntia tuntihevosilla. Maanantain puomitunnin menin minulle jätti kokoisella mustalla pv-tamma Venlalla ja joku murphyn laki siihen iski kun pitkään aikaan en ole mennyt 155cm isommalla hevosella ja tottakai minä sieltä lensin. Pahasti ei käynyt, hanskat kärsivät ja kolme kynttä taittui sisäänpäin, sekä alaselkä vihoitteli vähän aikaa. Tältä tunnilta ei ole meistä mitään muuta kun epäonnistunutta kypäräkamera materiaalia ja tippuminenkaan ei tullut videolle. Toisen tuntiponi tunnin menin torstaina ja kyllä mulla on sisällä joku musta poni magneetti, sillä tämänkin tunnin menin mustalla ponilla, pikkuruisella Pojulla. Poni oli minulle ennestään tuttu ratsastuskouluajoista ja muistan kun silloin olin sitä mieltä, että poni oli haastava ja ravi todella vaikea, vaan eipä ollut enään Inkun jälkeen. Tunnin aiheena oli pohkeenväistöt, jotka onnistuivat hyvin ja poni oli todella mukava! Ylipäätään kaikki Siilin tuntihevoset joilla olen mennyt ovat olleet oikein mukavia, vain yksi sellainen joka ei ollut minuntyyliseni.


Loput leiritunnit menin siis Inkulla, joihin kuului pari koulutuntia, maastoestetunti, estetunti, yö maasto ja leirikisat. Lisäksi ohjelmassa oli uittoa kaksi kertaa ja molemmat kerrat uitin Inkkua ja voi vitsi meillä oli kivaa! Heitin samalla talviturkkini ponin kanssa uidessa, vaikka karvahattu vielä jäi päähän. Yömaastossa oltiin klo 23-24 ja maasto oli oikein mukavaa vaihtelua. Päästiin tykittämään mäkeä ylös ihan täysillä ja nauttimaan kivoista maisemista, tunnollinen ponin omistaja oli vielä tallissa kylmäämässä ponin jalkoja, kun muut leiriläiset jo nukkuivat - heh. Koulutunneilta sain ihan älyttömästi treenimotivaatiota ja hyviä istuntavinkkejä, kun jalka on nyt ruvennut heilumaan enemmän kuin aiemmin. Ajattelin että mun pitää vaan rentouttaa reisi, mutta sitä se ei vaatinutkaan sitä, vaan lantion asentoa piti muuttaa. Siilin opetuksessa mielestäni tämä on tärkeää, että pureudutaan ongelman ytimeen eikä vain sanota, että pysäytä jalka. Tajusin vasta leirin jälkeen, mihin mikäkin neuvo vaikutti ja huomasin sen sitten selkeästi kotona treenatessa.

Meillä oli ihan mahtava leiriporukka ja tullaan varmasti pitämään yhteyttä jatkossakin ja yhden leiriläisen luona kerkesin jo käväisemäänkin. Ikävä jää, mutta toivottavasti ensi vuonna saataisiin edes osa samasta porukasta kokoon. Iltaohjelmat ja isoset olivat myös tosi mukavia. Koko leiripoppoon kuva katosi multa johonkin, mutta se näkyy onneksi leirivideossa.                                                     Joko muut on ollut leirillä?

2 kommenttia:

  1. Miten hyvin sulla pysy toi gopro jesarilla kiinnitettynä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Denver, joten siihen ei saa gopron kypärävaljaita. Denverin mukana tuli kuitenkin laaja varustepaketti ja mulla on kamera kiinni semmosessa kaksipuoleisenteipin telineessä, joka kaverillani pysyi kypärässä ilman jesaria, mut mun kypärä materiaali on semmosta, että se ei tarttunut siihen niin vedin sen telineen parilla jesarikerroksella kiinni ja sit telineeseen kamera ja pysyi ihan hyvin, joka kerta vedin kuitenkin varmuuden vuoksi uudet jesarit.

      Poista