27.9.2015

Sinimunat 2015

Moikka!
Olin Camillan kanssa Sorsasalossa teholeirillä kesä-heinäkuun vaihteessa. Leiri oli ihan huippu kokemus ja ihmiset ihan parhaita.
     Leirin aikana onnistuttiin mm. Camillan kanssa jäämään vessa-pukuhuoneeseen jumiin. No miten onnistuttiin tässä? -Oltiin maanantai-iltana menossa suihkuun ja siinä oli ovi ja kaappi/pukuhuone ja sit ovi suihku/vessatilaan. Noh mentiin sinne kahdeksan aikaan ja muut jäi pelaamaan yläkertaan autopeliä. Laitettiin pukuhuoneen ja käytävän välinen ovi kiinni ja huomattiin että sisäpuolella ei ollut kahvaa. No kummallakaan ei tietenkään ollut puhelinta mukana joten käytiin suihkussa ja sit ruettiin miettimään et miten päästään pois. Pukutilasta johti ovi ulos, mutta harmillisesti metrin korkeaan heinikkoon ja pelkäsimme molemmat punkkeja yms. Eli ainut vaihtoehto oli yrittää jotenkin saada itsemme kuulluksi yläkertaan joka oli päämme päällä (tai niin me siis luultiin, kunnes kuultiin että päällä oli ollut vessa ja varastoxd). Ketään ei tullut ja valmistauduimme siihen että joutuisimme olemaan koko yön pukutilassa - eihän meillä hätää ollut kun oli vettä ja vessa. Juuri kun olimme luopumassa toiveesta ja monien kahvankorvike yritysten jälkeen leiri-isosemme tuli käymään suihkussa ja oli menossa toiseen suihkuun kun me huudettiin ja paukutettiin ovea täysiä että tuu avaamaan. Päästiin pois ja mentiin yläkertaan - kuullen että olimme olleet kaksi tuntia ja kukaan ei ollut muuta kuin vähän ihmetellyt että minne me mentiin.
     Tutustuin leirillä ihan huikeisiin ihmisiin ja hevosiin ja opetus oli laadukasta. Menin leirin aikana:


Ensimmäisen tunnin (koulua) Kunkulla. Tämä oli hevonen joka ei ollut ollenkaan tyyliseni enkä osannut oikein ratsastaa sillä.








 Limpulla menin puomitunnin, estetunnin ja leirikisojen esteosuuden (70cm). Limppu on ehkä Inkun jälkeen lemppariponini, vaikka se on aivan toistamaata kuin Inkku. Limppu oli erittäin vauhdikas poni jota sai tosissaan pidättää että sen sai laukkaamaan hyvin ylämäkeen. Kun ponin sai laukkaamaan ylämäkeen se kulki todella ihanaa laukkaa ja hypyt olivat sujuvia. Leirikisoissa tykitettiin kovaa ja vaikka ei oiottu oltiin esteosuuden kakkosia (/15). Leirikisat siis toimivat aivan kuin powercup, eli este ja kouluosuuden yhteispisteet määräsivät voittajan.


 Kurmiksella menin yhden koulutunnin ja voin vaan sanoa että siinä on erikoinen heppa! Hatunnosto sille joka saa kurmiksen menemään oikeasti hyvin. Itse en osannut ratsastaa sillä ollenkaan.

 Rokolla menin leikkitunnin jolla teimme tasapainoharjoituksia ja ravattiin naistenistunnassa pitkää sivua jne. Olin ainut joka ei tippunut leikkitunnilla/ muutenkaan leirin aikana ja ihmettelen tätä itsekkin sillä aina olen tippunut väh. 3 kertaa leirin aikana. Roko vaikutti muutenkin kivalta hepalta ja kyllä mä tonne selkään uudemmankin kerran kapuaisin jos ois mahdollisuus.


 Dominolla olin mennyt kerran koulutunnin ennen leiriä ja leirillä hyppäsin ratatunnin ja menin kisojen kouluosuuden. Kouluosuudella rata oli He B:0 ja prosentteja en millään muista mutta läpi saatiin. Dominon ja Limpun tulosten siivittämänä sijoituttiin TOISIKSI leirkisoissa! Nämä kaks ponia on kyllä ihan huipputyyppejä.

Leirin viimeisen tunnin menin leirihoitsullani - pienellä Iiris-shettiksellä. Kävimme maastossa ja päästiin laukkaamaan raviradalle! Iiris olisi halunnut mennä kovempaa, vaikka mentiin me aika lujaa.
           Loppuun vielä muita kuvia leiriltä ja leirivideo, vielä kerran:
Kiitos kaikille sorsiksensinimunat 2015!
 kolme ensimmäistä kuvaa (c) Aada Lehtoranta

































5 kommenttia:

  1. Kivan näköistä menoa sulla vähän oudommillakin ratsuilla :) ja vaikuttaa olleen ihana leiri :D jään uutena lukijana seuraileen sun ja hienon ponis menoa!

    VastaaPoista
  2. Aiotteko joskus tulla uudestaan Camillan kaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä koskaan tiedä, ainakaan tänä kesänä en ole tulossa :)

      Poista